Oletko kiinnostunut?

Jotta voimme taata laadukkaan ja mukavan harrastuksen kaikille, tulemme tästä lähtien rajoittamaan osastolaisten lukumäärää. Otamme tällä kaudella käytäntöön myös eroamisilmoituksen. Tämä siis tarkoittaa sitä, että mikäli nuori jää pois harrastuksen parista, tulee huoltajan ilmoittaa siitä kouluttajille jotain kautta kuten osastonjohtajalle yksityisviestillä (puh. 0403744975). Mikäli nuori ei käy 6 peräkkäiseen kertaan harjoituksissa, oletetaan hänen jääneen pois harrastuksen parista, ellei huoltaja ilmoita sairastumisesta tai muusta vastaavasta.
Jäsenmäärän rajoittaminen merkitsee myös sitä, että mikäli uusi tai uudestaan aloittava nuori haluaa harkkoihin mukaan, tulee huoltajan täyttää liittymislomake tai laittaa osastonjohtajalle viestiä asiasta, jonka jälkeen huoltajaan ollaan yhteydessä palokunnan puolelta.
Linkki liittymislomakkeeseen:
https://forms.gle/TdnkLExvMgkB3yoq7

 

Vuoden 2018 VPK nuorten pikkujoulut pidettiin 14.12. paloasemalla.

Pikkujoulussa juhlittiin mennyttä vuotta sekä palkittiin vuoden aikana eniten harrastustunteja keränneitä nuoria.

Eniten harrastustunteja keräsivät vuoden aikana
Ryhmä1, Kaikki tunnit (harjoitustunnit)
Liimatainen Anni 67 (35)
Jaakola Sasu 66 (34)
Liimatainen Aapo 45 (29)

Ryhmä2, Kaikki tunnit (harjoitustunnit)
Ruuska Tuomas 117 (38)
Qvick Juuso 97 (25)
Karvonen Eemi 83 (27)

Harrastustuntimerkit
I-lk Qvick Juuso (473h)

II-lk
Nieminen Rami (230h)
Kauppinen Patrik (221h)

Veteraanien palkinto vuoden ”tulokkaalle”  Koistinen Samu

Vuoden palokuntanuori 2018 Tervamäki Iiro

Harrastustunteja vuoden aikana kertyi yhteensä 1343h
Kokoontumisia kertyi vuoden aikana 42 kertaa, joista harkkojen osuus
oli 33 kertaa (+2 leiriä, pikkuj, Sotkamon reissu, päivä paloasemalla, 24h harkat, kauden päätös, kokoukset 2
Harkoissa kävi koko vuoden aikana km. 21 nuorta.

Kuvassa pikkujoulussa palkittuja nuoria ohjaajien kanssa

………………

Vuoden 2017 VPK nuorten pikkujoulut .

Harrastustuntimerkin II lk, Ruuska Tuomas

Harrastustuntien mukaan palkittiin:

Ryhmä 1
Halonen Peppi
Numminen Saku
Nurmesjärvi Juho
Tikkanen Julius

Ryhmä 2
Ruuska Tuomas
Qvick Juuso
Kähärä Noora
Kärkkäinen Arttu

VPK:n Veteraaniosaston ”vuoden tulokas” palkinnon sai
Nurmesjärvi Juho

Vuoden 2017 palokuntanuori Kauranen Onni

 

Nuorten pikkujoulussa 2017 palkitut nuoret palkintojen jakajien kanssa

…………………………………………..

Vuoden 2016 VPK nuorten pikkujoulut .

Harrastustuntimerkkejä saivat
I lk Leskelä Siru
II lk Qvick Juuso, Ruuska Aino, Tikkanen Joakim, Kuukasjärvi Prita

Harrastustuntien mukaan palkittiin:
ryhmä 1
Kauppinen Patrik 49h
Nieminen Rami 43h
Tikkanen Jimi 38h
ryhmä 2
Leskelä Siru 121h
Ruuska AIno 121h
Ruuska Tuomas 121h

Harjoitustuntien mukaan palkintoja saivat
ryhmä 1
Kauppinen Patrik 33h
Nieminen Rami 31h
Kärkkäinen Arttu 31h
ryhmä 2
Ruuska Aino 34h
Ruuska Tuomas 34h
Pekkarinen Eetu 34h

VPK:n Veteraaniosaston ”vuoden tulokas” Karvonen Eemi

Vuoden 2016 vuoden palokuntanuori Qvick Juuso

Kiitos kaikille VPK:n nuorille menneestä vuodesta ja Hyvää Joulua kaikille
toivottavat vetäjät

nuoret2016

Kuvassa palkittuja nuoria osaston johtajan ja VPK:n päällikön kanssa

_______________________________

Palokuntanuoret kilpailivat 23.4. Suomen mestaruuksista Veikon Malja -kalustonkäsittelykilpailussa ja tietokilpailussa Pyhäjärvellä.
Veikon Malja -kilpailun voitti Salon VPK ja SM-tietokilpailun Iitin VPK. Vuosittain järjestettäviin kilpailuihin osallistui lähes 200 palokuntanuorta, joista Veikon Malja -kilpailuun 25 joukkuetta ja SM-tietokilpailuun 20 joukkuetta.

Veikon Malja -kilpailun tarkoituksena on mm. kehittää palokuntanuorten henkilökohtaisia taitoja kaluston käsittelyssä sekä kehittää nuorten yhteistyökykyä ja johtajatyöskentelyä. Tämän vuoden kilpailu koostui neljästä eri tehtävärastista, jotka tuli suorittaa mahdollisimman nopeasti. Rasteilla tuli osata mm. ensiapua, sankoruiskun käsittelyä ja solmujen tekoa. Kilpailujoukkueet koostuivat joukkueenjohtajasta ja viidestä palokuntanuoresta.

1. Salon VPK, 3:49,5
2. Vahdon VPK, 3:49,5
3. Anjalan VPK 1, 4:16,3
4. Selänpään VPK, 4:49,5
5. Oulun VPK, 5:09,6

Kilpailun parhaaksi joukkueenjohtajaksi valittiin Helmi Ryynänen Kauklahden VPK:sta.

SM-tietokilpailun tarkoituksena on mm. turvallisuustietojen opiskelu, tietojen kertaaminen ja nuorten yhteisöllisyyden lujittaminen. Kilpailuun osallistuttiin kolmen hengen joukkueilla.

1. Iitin VPK 1, 37 pist
2. Vehkalahden vapaaehtoinen keskuspalokunta, 34 pist
3. Salon VPK, 33 pist
4. Kauklahden VPK, 32 pist
5. Ylöjärven VPK, 31 pist

Kilpailut järjesti Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja Pohjois-Suomen pelastusliitto yhdessä Pyhäsalmen VPK:n ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksen kanssa.

Kuvia kisapäivästä sekä tulokset.

——————–

Pyhäsalmen Vpk:n nuoriso-osaston toiminta on vilkasta. Nuorten paloharjoituksia pidetään kerran viikossa maanantaisin kahdessa ryhmässä,  tarkoituksena palokunnan kalustoon tutustuminen, ensiaputaitojen kehittäminen, turvallinen ja oikea toiminta kotona, onnettomuustilanteissa, erilaiset leikkimieliset kilpailut liittyen palokunnan toimintaa sekä vanhemmille ryhmille tutustuminen sammutus- ja pelastustoimen alkeisiin. Vuonna 2016 harjoituksia vetää osaston johtajan Juha Tikkasen lisäksi Pekka Röytiö, Valtteri Aulakoski, Hannu Parviainen, Niko Aarniolehto ,Santeri Aarniolehto ja Mikael Miettinen. Lisäksi harjoituksiin osallistuu tarpeen mukaan paloaseman vakituinen henkilökunta. Nuoriso-osastoon voi tavallisesti liittyä syksyisin, harjoituskauden alkaessa. Tällä hetkellä ryhmämme ovat täynnä, jos kiinnostusta toimintaamme on, niin kysele vapaita paikkoja vuoden aikana.

2015 VPK:n nuorten pikkujoulussa 18.12. palkittiin vuoden aikana ansioituneita nuoria harrastustuntien mukaan:

VPK / Harrastustunnit:
Ryhmä 1
Kärkkäinen Arttu 52
Nieminen Rami 45
Pappila Daniel 43

Ryhmä 2
Leskelä Siru 103
Ruuska Aino 103
Rytilä Adalmiina 99
Qvick Juuso 95

Harrastustuntimerkit: II-lk
Leskelä Siru
Bergström Oona
Rytilä Adalmiina

Vuoden palokuntanuori:  Ruuska Aino
Veteraaniosaston palkinto: Smed Rosa

Aktiivisten nuorten määrä vuoden lopussa 31.
Harrastustuntejä kertyi vuoden aikana 1390 h
Harjoituksia 35 kertaa.

Osaston kirjoilla kävi vuoden aikana 40 nuorta.
Harrastustunteja kertyi vuoden aikana 1390 h
Harjoituksia 35 kertaa.
Harjoituksissa kävijöiden keskiarvo 23.

Nuorten pikkujoulussa palkitut nuoret osaston johtajan, palokunnan päällikön ja veteraaniosaston johtajan kanssa

Nuorten pikkujoulussa palkitut nuoret osaston johtajan, palokunnan päällikön ja veteraaniosaston johtajan kanssa

 

Vuoden 2014 toimintaa:

Harjoituskertoja vuoden aikana pidettiin yht 34 kertaa, lisäksi harrastettiin paljon muuta toimintaa, kuten osallistuttiin kansainväliselle kesän suurleirille Porissa sekä pidettiin oma syysleiri Konkelossa elokuun lopussa. Lisäksi nuoret ovat olleet  aktiivisesti mukana vpk:n talkootoiminnassa sekä valistustapahtumissa.

Harrastus ja harjoitustunteja nuorilla kertyi yhteensä 1683 h. (sis. harkat, leirit, tapahtumat, talkoot). Vuoden lopussa osaston aktiivivahvuus oli 35 nuorta.

 

Pikkujouluissa 2014 palkitut nuoret yhteiskuvassa osaston johtajan kanssa

Pikkujouluissa 2014 palkitut nuoret yhteiskuvassa osaston johtajan kanssa

Vuoden 2014 aikana harjoituksissa kävi keskimäärin 27 nuorta/harjoitus. Osaston kokonaisvahvuus on vuoden lopussa 35 nuorta.

Kausiohjelma

Viikkoharjoitukset pidetään maanantaisin klo 16.30 (jos aika poikkeaa, niin se merkitty erikseen)

 

KEVÄTKAUSI 2024

Klo 16.30-17.30 ryhmä 1 ja klo 17.30-18.30 ryhmä 2.

  •   15.1. Ohjeet, ryhmäjako, varusteet
  •   21.1. Ulkoliikunta
  •   29.1. EA
  •     5.2. Kalustokertaus
  •   12.2. Savusukellus
  •   19.2. Salainen
  •   26.2. Tilanneharjoitus
  •     4.3. LOMA !!   EI HARKKOJA
  •   11.3. Fognail
  •   18.3. EA
  •   25.3. Tieliikennepelastaminen
  •     1.4. PYHÄ !!  EI HARKKOJA
  •     8.4. Salainen
  •   15.4. Ulkoliikunta
  •   22.4. Selvityksiä
  •   29.4. Veneily/ pintapelastus/ ruisku
  •     6.5. Savusukellus
  •   13.5. Tilanneharjoitus
  •   20.5. Kauden päätös

LISÄKSI

  •        23.3. Laskettelu-/ kylpyläreissu Sotkamoon
  •      4.-5.5. 24h- harjoitus
  • 30.6- 6.7. Pohjois- Suomen ja Lapin alueen kesäleiri